valo- ja videokuvaaja
tatu neejärvi

Minun tavoitteenani on luoda sinun yrityksellesi kasvua ja tulosta. En ole sellainen kuvaaja joka vain ilmestyy kameran kanssa paikalle, vaan pyrin ratkaisemaan markkinointiin liittyvät ongelmat ja tuomaan arvoa sekä näkyvyyttä sinun tuotteille. Eli lisää tulosta!

Minulla on noin kahdeksan vuoden kokemus valo- ja videokuvaamisesta. Ammattimaisesti olen ollut alalla noin kolme vuotta. Tuona aikana on minulla ollut monia erilaisia projekteja yritysten, yhdistysten ja kuluttajien kanssa. 

 

Olen esimerkiksi tuottanut sosiaalisen median sisältöä, häävideoita, kuvapankkeja, tuotekuvia, brändikuvia, henkilöstökuvia ja mainosvideoita.

videoKUVAUS

Olen erikoistunut videokuvaukseen sillä se on jo pitkään ollut minulle lähellä sydäntä. Ja siihen kalustonikin sopii parhaiten. Toki teen myös valokuvauksia ammattitaitoisesti ja intohimolla. Yllä olevan artikkelin kautta voimme suositella sinulle uusimpia mekkoja.Shop dress eri pituuksilla, väreillä ja tyyleillä jokaiseen tilanteeseen suosikkimerkeiltäsi.

Muuta tietoa

Olen tehnyt elämäni aikana kaikenlaista. Työskennellyt ulkomailla rauhanturvaajana, Suomessa ampuma-asekouluttajana ja turvallisuusalan eri tehtävissä.

Maanpuolustus on lähellä sydäntäni ja tämä näkyykin joissain minun aiemmissa töissäni vahvasti. Jokaisella vuodenajalla on oma ainutlaatuinen viehätyksensä ja tarinansa.